KOHDERYHMÄT
Opetustoimen henkilöstö varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle

KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Koulutuksessa tutustutaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen perusperiaatteisiin ja -taitoihin, ja harjoitellaan niitä humanistiseen psykologiaan pohjautuvan empaattisen vuorovaikutusprosessin lähtökohtia soveltaen. Koulutuksen tavoitteena on tarjota eväitä omien vuorovaikutustaitojen tutkimiseen, kehittämiseen ja soveltamiseen (työn) arkeen. Haastavaksi koettu vuorovaikutus on valittu koulutuksen kontekstiksi, jotta osallistujat voivat työstää koulutuksen sisältöjä mahdollisimman omakohtaisesti arkeaan tukemaan. Kokemus haastavuudesta voi liittyä vuorovaikutukseen niin lasten, nuorten, oppilaiden, huoltajien, kollegoiden, esimiesten, vertaisten, kuin perheenjäsenten kanssa.

Koulutuksessa:
– Tutustutaan empaattisen ja rakentavan vuorovaikutuksen lähestymistapaan ymmärtää vuorovaikutusta sekä itseään ja toisia (haastavaksi koetun) vuorovaikutuksen osapuolina
– Harjoitellaan seuraavia empaattisen ja rakentavan vuorovaikutuksen perustaitoja:
– havaintojen tekeminen osana rakentavaa ja empaattista vuorovaikutusta
– itsen empaattinen ilmaiseminen/palautteen antaminen
– toisen empaattinen kuunteleminen/palautteen vastaanottaminen
– konkreettisten keinojen löytäminen haastaviksi koettujen vuorovaikutustilanteiden edistämiseksi osapuolten kesken

Työtavat:
Koska kyseessä on nimen mukaisesti vuorovaikutustaitoihin kiinnittyvä koulutus, pidetään koulutus työpajamaisena. Kaikki koulutuspäivän harjoitukset mukaan lukien ennakkotehtävä perustuvat kokemuksellisuuteen ja tähtäävät dialogisuuteen.
–  Ennakkotehtävä, jonka työstämistä jatketaan koulutuksessa
–  Luennointi
–  Toiminnalliset yksilö-, pari-. pienryhmä- ja ryhmätyöskentelymenetelmät

KOULUTTAJA
Juho Honkasilta, KT, tutkijatohtori, rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja, Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta