KOHDERYHMÄT
Erityisopettajat, jotka ohjaavat lapsia, joilla on toiminnanohjaamisen vaikeuksia. Parhaiten ryhmä sopii 3.-5.-luokkalaisille. Ryhmäideaa voi soveltaa myös vuosiluokille 6-9, mutta tehtäviä täytyy siinä tapauksessa muokata.

KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Toiminnanohjauksen vaikeudet voivat ilmetä arjessa monin tavoin. Hankaluuksia saattaa olla tavoitteiden asettamisessa, toimintasuunnitelman tekemisessä, suunnitelman suorittamisessa ja sen aikana tapahtuvassa tunteiden säätelyssä sekä toiminnan arvioinnissa. Toiminnanohjauksen kehittymistä voidaan tukea järjestämällä tilanteita ja tehtäviä, jotka toistuvasti haastavat toiminnanohjauksen taitoja ja samalla onnistuessaan ja tuottavat iloa ja ylpeyttä.

Etsivät-ryhmää on kehitetty Lastentutkimusklinikalla viimeisen seitsemän vuoden ajan erilaisissa kuntoutusryhmissä tukemaan koululaisten toiminnanohjauksen vaikeuksia.
– Toiminnanohjaus ja siinä ilmenevät vaikeudet
– Tarkkaamattomuus tarkkaavuushäiriössä
– Toiminnanohjauksen tukeminen Etsivät-ryhmässä

Koulutuskokonaisuus koostuu kahdesta koulutuspäivästä sekä näiden päivien välissä tehdystä oppimistehtävästä. Tehtävässä perehdytään Etsivät-ryhmään toteuttamalla harjoittelujakso omassa työssä. Tämä kannattaa ennakoida hyvissä ajoin, jotta työskentely lasten kanssa on käytännössä mahdollista (esimerkiksi lukujärjestystekniset tekijät). Parhaiten ryhmä sopii 3.-5.-luokkalaisille. Ryhmäideaa voi soveltaa myös vuosiluokille 6-9, mutta tehtäviä täytyy siinä tapauksessa muokata.

KOULUTTAJA
Nina Kultti-Lavikainen, PsL, kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi, psykoterapeutti, neuropsykologi, varhaiskasvatuksen opettaja, Niilo Mäki Instituutti