KOHDERYHMÄ
Varhaiskasvatuksen opettajat ja muu henkilökunta.
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Koulutuksessa keskustellaan siitä, miksi oman äidinkielen tukeminen on tärkeää ja millä keinoilla sitä voidaan tukea varhaiskasvatuksessa. Lasten suomen kielen sanavaraston kehittämisen lisäksi käydään läpi myös vanhempien tukemisen keinoja kielikasvatustyössä. Pääset pohtimaan oman työpaikan keinoja ja mahdollisuuksia kielirikkaan ympäristön luomiseen, lasten kielen kehityksen tukemiseen ja eri kulttuurien esille tuomiseen. Lisäksi jaetaan ideoita monikielisten perheiden kanssa työskentelyyn. Koulutus sisältää pienryhmissä työskentelyä. Sisältää ennakko- ja välitehtävän ja kaksi koulutuspäivää webinaarina.
– Oman äidinkielen tukeminen varhaiskasvatuksessa
– Vanhempien tukeminen monikielisten lasten kielikasvatustyössä
– Millaista on tehokas sanaston oppiminen tutkimusten mukaan
– Sanavaraston kasvun tukeminen ja kielirikkaan ympäristön luominen kielileikkien, pelien ja yhdessä lukemisen avulla (sanastotehtävät, kielileikit)
Koulutuspäivät ovat klo 9–15.
KOULUTTAJA
Adrienn Jalonen, FT, Niilo Mäki Instituutti
Suvi Ylönen, KM, YTM, varhaiskasvatuksen opettaja, erityispedagogiikan jatko-opiskelija, Niilo Mäki Instituutti
- Teacher: Adrienn Jalonen
- Teacher: Suvi Ylönen